klubi-uutiset

10.5.2014

Rytmisbussi laajentaa reittiään!


Kevään aikana Komia Liikenne kuljettaa Rytmikorjaamon keikoille kaupungilta sekä kaupunginosista. Uudistunut Rytmisbussi sahaa keikkailtoina tuttuun tapaan Karman ja Rytmikorjaamon väliä. Tämän lisäksi Rytmisbussi käy kiertämässä alkuillasta Katajalaaksossa, Hyllykalliolla sekä Kasperissa. Jokaisella alueella käydään kerran illassa ja reitit kulkevat puolen tunnin välein alkaen Katajalaakson kierroksella.

”Uudistunut Rytmisbussi on käytännöllinen lisäpalvelu keikkaväelle. Muutamalla eurolla pääsee kaupungille ja keikkapaikalle. Ensimmäisen kerran Rytmisbussi kulkee jo tulevana viikonloppuna ja uudistuksen kunniaksi Selmu ry sekä Härmän Liikenne tarjoaa kyydit. Jatkossa Rytmisbussin hinta on kaksi euroa sivu”, kertovat Härmän Liikenteen Jukka Sarho ja Selmu ry:n Marko Kivelä. Bussimaksa maksetaan käteisellä.

Perjantaisin Rytmikorjaamon keikkailtoina Rytmisbussi lähtee kello 19:45 Matkakeskuksesta tilausajolaiturilta. Komia Liikenteen tunnin vaihto-oikeudella tulevat matkustajat pääsevät silloin maksutta Rytmisbussilla.

Reitit ja aikataulut löytyvät myös täältä (pdf)

Aikataulut

19:45 Matkakeskus – Karma
20:00 Karma – Rytmikorjaamo
20:30 Karma - Rytmikorjaamo – Katajalaakso
21:00 Karma - Rytmikorjaamo – Nurmo
21:30 Karma - Rytmikorjaamo – Kasperi
22:00 Karma – Rytmikorjaamo

Paluukuljetukset Rytmikorjaamo - Karma 23:30-01:00 nonstoppina.


20:30 Reitti

Torikatu - Vapaudentie - Rytmikorjaamo - Suupohjantie - Ilmolantie - Joupinraja - Kytösavunkatu - Lakeudentie - Jouppilantie - Kirkkokatu - Koulukatu – Torikatu

21:00 Reitti

Torikatu – Vapaudentie – Rytmikorjaamo – Vapaudentie – Suupohjantie – Pohjantie – Hyllykalliontie – Kivisaarentie – Mäki-Hakolantie – Penttiläntie – Kuortaneentie – Ruukintie – Torikatu

21:30 Reitti

Torikatu – Vapaudentie – Rytmikorjaamo – Vapaudentie – Kivistöntie – Ruukintie – Vuoritie – Tapiolantie – Kasperinviita – Kototie – Siipipyöränkatu – Ruukintie - Torikatu



Seuraavat 5 »