Rytmiksen Uutiskirje Vko 38: Syksy Käyntiin Rytmiksellä!
Kesä on jo viilettänyt ohi ja festaritkin on ehditty juhlia. Nyt on aika ottaa hiukan henkeä, nauttia viimeisistä lämmöistä, vapaa-ajasta ja musiikista!
Syksyn ohjelmistoa on julkaistu jo iso nippu kevään ja alkukesän mittaan. Tuleva syksy on tuttuun tapaan täynnä hyvin monipuolista ja tasokasta ohjelmaa. Luvassa on tuttuun tapaan niin kansainvälisiä vieraita kuin kaikki kotimaankin kovimmat nimet. Rytmikorjaamon lavalla tullaan tulevana syksynä näkemään mm. seuraavat artistit: Paula Koivuniemi, Anssi Kela, SANNI, In Flames, Kamelot, Stratovarius, Pertti Kurikan Nimipäivät, Turisas, Mustasch, Jonne Aaron, Pariisin Kevät, Amorphis, Egotrippi, Kotiteollisuus, Turmion Kätilöt, Diablo, Pirulainen ja Pave Maijanen. Eli monipuolisuudesta ei ainakaan hommat kiinni!
Rytmikorjaamon keikkojen lisäksi Selmu ry tarjoaa konserttielämyksen yhdessä Seinäjoen kaupunginteatterin kanssa sunnuntaina 15.11.2015, kun Johanna Kurkela esiintyy teatterilla loppuunmyydyssä konsertissa!
Keikkailtoina myös tulevana syksynä on tarjolla erikoishintaisia ravintolatuotteita klo 20.00 ja 21.00 välillä. Käythän tiskillä tarkistamassa!
Selvää säästöä teet hankkimalla Selmun jäsenkortin, jolla saat alennushintaisia lippuja Rytmikorjaamon keikoille, sekä etuja myös muualla!
Rytmikorjaamon yhteydessä sijaitseva Cafe Jakari tarjoilee herkullista lounasta joka ainut arkipäivä sekä palvelee myös lippuja hamuavia asiakkaitamme.
TULEVIA TAPAHTUMIA:
La 12.9 Pirulainen, "Valo viipyä voi"-levyn julkaisukeikka / K18
Liput ennakkoon 7€/5€ (halvempi hinta Selmun jäsenille), ovelta 10€. Hinnat sisältävät eteispalvelumaksun.
klo 20.00 Ovet auki
klo 21.15 Timo Rautiainen & Ville Ojanen duo
klo 22.00 Sanelma Niitti , näyttelijä Kirsi Kolehmainen (mm. Pirunpelto tv-sarjassa) räväkkä naispirulainen
klo 22.15 Pirulainen ”Valo viipyä voi” -levynjulkaisukeikka
12.9 RYTMIKORJAAMON PERÄKONTTIKIRPPIS & BRUNSSI
Myyntipaikka:
Myyntipaikka on ILMAINEN. Paikkaan sisältyy yksi autopaikka Rytmikorjaamon pihassa. Maksusta saatavilla myös sähköä. Sovi mahdollisesta sähkön tarpeesta etukäteen (pekko(ät)selmu.fi
Rytmikorjaamolla järjestettävä Sadonkorjuubrunssi on yhteistyössä Seinäjoki Art & Design Week-tapahtuman kanssa lauantaina 12.9.15 klo 11-14. Tarjolla on laadukkaita sadonkorjuuherkkuja lähialueen tuottajilta. Lisäksi grillimestari tarjoilee herkullista possun niskaa pihagrillistä.
Varaukset ja lisätiedot: pekko (at) selmu.fi
Lisätietoa:
http://www.rytmikorjaamo.fi/brunssi
http://www.rytmikorjaamo.fi/kirppis
18.9 STRATOVARIUS + Special Guest Serenity / K18
Jo 16. studioalbumin elokuun puolivälissä julkaiseva yksi Suomen menestyneimmistä vientimetalliyhtyeistä Stratovarius starttaa Suomen kiertueelle syyskuun puolivälissä. Keikkapaikkoina toimivat maamme suurimpien kaupunkien legendaarisimmat klubit ja yksi niistä tärkeimmistä on tietenkin Rytmikorjaamo.
”Talvi ja kevät ovat kuluneet albumiäänityksissä, joita olemme työstäneet Helsingissä, Ruotsissa ja Pohjanmaalla. Nauhoitukset ovat olleet tuskallisen piinallisia, mikä lupaa hyvää levyn kannalta', kommentoi Kotipelto.
Ryhmä odottelee jo malttamattomana, että pääsee studion uumenista päivänvaloon: “Fanit ovat odottaneet jatkumoa hienon vastaanoton saaneelle Nemesis-levylle eivätkä tule pettymään Eternaliin. Bändi on innoissaan päästessään soittamaan koko syksyn kestävällä maailmankiertueella uusia biisejä - unohtamatta vanhoja klassikoita!”
Liput ennakosta 25e (sis. eteispalvelumaksu 2e), ovelta 28e (sis. eteispalvelumaksu 2e)
Ovet klo 20, showtime klo 21.15
4.9.2015
SEINÄJOKI HIPHOP FESTIVALIN BUSSIAIKATAULUT!
PE 4.9.
17.30 Matkakeskus - Leirintä
17.45 Leirintä - Karma - Rytmikorjaamo
18.15 Matkakeskus - Leirintä
18.30 Leirintä - Karma - Rytmikorjaamo
19.00 Karma - Rytmikorjaamo - Katajalaakso
19.30 Karma - Rytmikorjaamo - Nurmo
20.00 Karma - Rytmikorjaamo - Kasperi
20.30 Karma - Rytmikorjaamo
21.00 Leirintä - Karma - Rytmikorjaamo
TAUKO
00.00-02.30 Non-stop Rytmikorjaamo - Karma (viimeinen bussi leirinnän kautta)
LA 5.9.
16.15 Matkakeskus - Leirintä
16.30 Leirintä - Karma - Rytmikorjaamo
16.45 Matkakeskus - Leirintä
17.00 Leirintä - Karma - Rytmikorjaamo
17.30 Karma - Rytmikorjaamo - Katajalaakso
18.00 Karma - Rytmikorjaamo - Nurmo
18.30 Karma - Rytmikorjaamo - Kasperi
19.00 Karma - Rytmikorjaamo
19.30 Leirintä - Karma - Rytmikorjaamo
TAUKO
00.00-02.30 Non-stop Rytmikorjaamo - Karma (viimeinen bussi leirinnän kautta)
31.8.2015
Seinäjoki Metal Festivaleilla juhli 2000 ihmistä!
Seinäjoki Metal Festival vietettiin historiansa ensimmäistä kertaa kuluneena viikonloppuna Seinäjoen Rytmikorjaamolla. Tapahtuman pääesiintyjinä nähtiin brittiläinen My Dying Bride, ruotsalaiset Entombed A.D. ja PAIN sekä hollantilainen Carach Angren.
Festivaali vietettiin hyvän sään ja leppoisan tunnelman vallitessa Rytmikorjaamon sisä- ja ulkotiloissa.
Rytmikorjaamolla vieraili kahden päivän aikana yhteensä 2000 ihmistä. ”Tapahtuma oli todella onnistunut. Selkeästi tilausta tämän tyyppiselle toiminnalle on ja yleisö palkitsi sen läsnäolollaan upealla fiiliksellä.”, kertoo tapahtuman järjestäneen Selmu ry:n toiminnanjohtaja Marko Kivelä. ”Tapahtuman järjestelyt sujuivat mainiosti eikä järjestyshäiriöitäkään juurikaan ollut.”, jatkaa tapahtuman tuottaja Joakim Udd.
Ensi vuodelle suunnitelmat ovat jo käynnissä ja tapahtumalle on luvassa jatkoa, mikäli tarjolla on yhtä tasokasta ohjelmaa kuin tänä vuonna.
Tapahtuman järjestäjä kiittää vieraita toivottaa hyvää syksyn alkua!
31.8.2015
Michael Monroe Seinäjoen Rytmikorjaamolla lauantaina 12.12.2015!
Michael Monroe nähdään 9. lokakuuta julkaistavan "Blackout States" -albumin myötä pitkästä aikaa klubikeikalla Seinäjoella! Liput tulevat myyntiin tiistaina 1. syyskuuta Rytmikorjaamon kotisivuilla, Cafe Jakarissa, Tiketissä ja Lippupisteellä.
"Minä ja bändin pojat odotamme innolla tulevaa Suomen-kiertuetta. On hienoa päästä vihdoin soittamaan uudistettua livesettiä
'Blackout States' -albumin biisien kera. Bändin kemia on sen kun parantunut ja yhteissoittomme on hitsautunut melkein pelottavan tiukaksi.
On ilo lähteä rundaamaan niin vahvaa uutta albumia bändin kanssa, joka on nyt livenä kovempi kuin koskaan", Michael Monroe intoilee.
25.8.2015
3 yötä Seinäjoki Metal Festivaleille!
Tässä muutama tärkeä asia vielä muistin virkistämiseksi:
1. Sää muuttuu ennusteiden mukaan epävakaiseksi mutta se ei SMF:a haittaa, sillä meillä voi nauttia musiikista niin sisällä (Päälava ja Sisälava) kuin ulkonakin (Ulkolava). Eli satoi tai paistoi, meillä on hyvä olla.
2. Lippuja festivaaleille saa ilman välityspalkkiota Rytmikorjaamon Cafe Jakarista aina perjantaihin klo 14 saakka. Lisäksi lippuja myy Rytmikorjaamon kotisivut, Tiketti, Lippupiste, Seinäjoen Amarillo ja Coffee House sekä EP:n Matkailu (Seinäjoki).
3. Huomenna keskiviikkona Cafe Jakarin Metallilounaalla SMF- lipun lunastaneet saavat kaupan tekijäisiksi ilmaisen lounaan!
4. Lippuja saa vielä oveltakin! Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin portilla.
5. Sokos Hotel Vaakunan hotellipaketit ovat myynnissä seuraavin hinnoin: 2pv: 1hh 191e, 2hh 270e. 1pv: 1hh 106e, 2hh 156e.
Varaukset: Seinäjoen Sokos Hotellien myyntipalvelu 010 764 8100 (arkisin klo 9-16).
6. Tampereelta tulijat, muistakaa Pohjanmaa Expressin kamppis: http://www.hpiletti.fi/. Kampanjakoodi SMF-vieraille on: matkaluistaa. Koodi on voimassa 28.8.2015 Tampere – Seinäjoki vuorolla sekä 30.8.2015 Seinäjoki – Tampere vuorolla.
Netistä ostettuna lipun hinta on 8€ (+varausmaksu), norm. 10€ (+varausmaksu). Kampanja on voimassa vain nettilipuista!
7. Perjantaina portit avataan klo 18, lauantaina klo 14. Auki ollaan klo 01.30 saakka.
8. Festivaaleilla on myös oheisohjelmaa, jonka pääpaino on lauantain iltapäivässä klo 14 alkaen. Luvassa on Mustat Tunnit, jolloin tuotteita on erikoishinnoissa baaritiskillä, Metallibrunssi hodaribuffan merkeissä, stand up-komiikkaa, bassoshow, Hevivisaa, Selviytyjät-bingoa, DJ-musaa jne jne.
9. Festivaali on K18, joten anniskelemme joka paikassa.
10. Ruokaa on tarjolla sekä Cafe Jakarissa että festivaalin ulkotiloissa.
11. Tulevan torstain Torstaiklubilla Bar 15:ssä (Seinäjoki) sinulla on mahdollisuus voittaa liput Seinäjoki Metal Festivaleille joko bingosta tahi Neviksen Hevivisasta!
12. Pian nähdään, parasta viikkoa!
« Edelliset 5 Seuraavat 5 »