J. KARJALAINEN RYTMIKORJAAMOLLE MAALISKUUSSA!
J. Karjalainen palaa esiintymislavoille uuden ”Sinulle, Sofia” -pitkäsoiton myötä. J. Karjalainen yhtyeineen esiintyy Seinäjoella Rytmikorjaamolla lauantaina 26. maaliskuuta. Lipunmyynti keikalle on käynnistynyt tänään.
J. Karjalainen yhtyeineen jäi levytystauolle elokuussa 2014. Tulevalla kiertueella pääosassa on uuden levyn materiaali vanhempia klassikoita unohtamatta. Kokoonpano on edelleen sama huippuunsa hioutunut ryhmä kuin ”Et ole yksin” -menestyslevyllä, eli Jukka Karjalainen, Pekka Gröhn, Janne Haavisto, Mikko Lankinen ja Tom Nyman. Marraskuun 20. päivä julkaistavan ”Sinulle, Sofia” -levyn ensisingle ”Stindebinde” on noussut välittömästi radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi.
6.11.2015
TÄNÄÄN SOFTENGINE + BLIND CHANNEL!
Illan aikataulu:
Ovet klo 20.00 (halvemmat tuotteet tiskillä klo 21.00 saakka!)
Klo 21.15 Blind Channel
Klo 22.15 Softengine
Rajattu anniskelu, ikärajaton! Lippuja saa vielä ovelta mutta säästät rahaa ostamalla ne ennakkoon. Rytmisbussi kulkee normaalisti ja kulku klubin nosto-ovesta.
Nähdään illalla!
6.11.2015
SWALLOW THE SUN RYTMIKORJAAMOLLE TAMMIKUUSSA!
Melankolisen doomin kotimainen ykkösnimi Swallow the Sun julkaisee jo ennakkoon ylistetetyn tripla-albumin ”Songs from the North I, II & III" perjantaina 13.11.2015.
"Songs from the North I, II & III” on yhtyeen kuudes pitkäsoitto, joka on jatkumoa yhtyeen edellisille albumeille. Vaikka tripla-albumin levyt ovat erilaisia toisiinsa nähden, ne muodostavat yhden kokonaisuuden: yksi tarjoaa perinteistä Swallow the Sunia, toinen doomia ja kolmas akustishenkistä tunnelmointia.
Fanien toiveet ovat nyt kuultu ja Swallow the Sun julkistaa tekevänsä alkuvuodesta 2016 ”Songs from the North” -kiertueen. Yhtye nousee tammikuussa myös Rytmikorjaamon lavalle. Lipunmyynti alkaa perjantaina 6.11 klo 11.00.
5.11.2015
Tänään Rytmikorjaamolla Mustasch ja Santa Cruz!
Ovet klo 19, Santa Cruz klo 20.15, Mustasch klo 21.15.
Kulku klubin nosto-ovesta. Rytmisbussi kulkee Karman ja Rytmikorjaamon väliä puolen tunnin välein klo 19.00 alkaen. Lippuja saa vielä oveltakin!
Tervetuloa!
4.11.2015
PÄIVITETYT SELMU RY:N JÄSENEDUT!
Selmu ry:n jäsenyys myynnissä: seamchip.fi/rytmikorjaamo
Musiikki ja viihde:
Rytmikorjaamo: jäsenalennus pääsylipuista.
Bio Marilyn: elokuvalippu tiistaisin 7€, 3D-elokuvat 8€.
Markun Musiikki: 10–20 % alennus normaalihintaisista tuotteista (ei koske verkkokauppatuotteita).
Ruoka ja juoma:
Rytmikorjaamo: alennusta hanatuotteista.
Karma: alennusta tietyistä juomasta (kysy tiskiltä).
FC Casa Grande: À la carte-annoksista 20%.
Liikkuminen, kulkuvälineet ja muut edut:
Liikuntakeskus Pulssi: Kymmenen (10) kerran korttiin kaksi (2) kertaa kaupan päälle tai kuukausikorttiin viikko kaupan päälle!
Suutari - ja nahkapaja Patiini: 5% alennus kenkien korjauspalveluista
Automeca: auton huoltojen yhteydessä varaosista ja tarvikkeista alennusta 10-20% tuoteryhmästä riippuen
Studio Street: 10% alennusta kaikista muotokuvauksista studiossa tai miljöössä sekä passikuvaus 20e (norm. 25e)
Holmström Second Hand: 10% alennus ostoksista.
Mittaamaton määrä katu- ja rock-uskottavuutta!
Etuja myös muualla Suomessa:
Joensuu, Kerubi: narikka ilmaiseksi.
Jyväskylä, Lutakko: pääsylippu Selmun jäsenille Jelmun hinnoilla.
Helsinki, Nosturi: pääsylippu Selmun jäsenille Elmun hinnoilla, ravintola Nosturin Alakerta: hanatuotteet ja lounas -10%.
« Edelliset 5 Seuraavat 5 »