Rytmikorjaamon syksyn ohjelmistossa iso nippu maamme eturivin artisteja
Rytmikorjaamon lavalla nähdään syksyn aikana muun muassa Lauri Tähkä, Erin, Antti Tuisku, Erika Vikman ja Juha Tapio
Rytmikorjaamon klubikausi on käynnistynyt vauhdilla, ja talossa nähtiin jo viime viikolla legendaarinen walesilaistähti Bonnie Tyler. Kaikkiaan Rytmikorjaamolla tullaan näkemään syksyn aikana kansainvälisten vieraiden lisäksi suuri joukko nimekkäitä kotimaisia artisteja.
- Meidän tuleva syksy näyttää todella hyvältä ja monipuoliselta. Luvassa ohjelmistossa on useita isoja ja jo ennakkoon loppuunmyytyjä tapahtumia mutta myös tuoreita vasta uransa nousuvaiheessa olevia artisteja, promoottori Marko Kivelä kertoo. – Odotamme todella innoissamme livemusiikin täyttämää tapahtumien syksyä, Kivelä jatkaa.
Syyskuun alussa klubille saapuu kauan odotettu vampyyrijoukkio The 69 Eyes (3.9.), legendaarinen puolalainen raskaan metallin yhtye Vader (6.9.) sekä koetaan indierockin juhlaa Vaasantie Go Gon myötä (9.9.). Tapahtumassa nähdään esiintymässä Räjäyttäjät, Bad Sauna sekä Ninni Forever Band.
The Voice of Finlandissa koko maamme hurmannutta Sussu Erkinheimoa kuullaan Rytmikorjaamolla ainutlaatuisessa konsertissa Laitakaupungin Orkesterin säestyksellä (10.9.). Energisellä ja monipuolisella ohjelmistollaan kotimaisen poprockin kiintotähdeksi noussut Irina taas nähdään Rytmikorjaamolla syyskuun puolivälissä yhdessä Oliver- yhtyeen kanssa (16.9.).
Suomen uuden aallon rapin omaperäisimpiin tekijöihin lukeutuva Melo saapuu yhdessä Lauri Haavin kanssa toivotulle, ikärajattomalle keikalle Rytmikorjaamolle (23.9.).
– Tavoitteenamme on lisätä entisestään ikärajattomia tapahtumia Rytmikorjaamon ohjelmistoon ja tuoda elävän musiikin elämyksiä siten kaikenikäisille kaupunkilaisille, Kivelä kertoo tulevien vuosien suunnitelmista.
Lokakuussa klubilla nähdään useita valtakuntamme ykkösartisteja Apulannasta (8.10.) soolouralle lähteneeseen Samu Haberiin (15.10.) ja Lauri Tähkästä (21.10.) jo neljäkymmentä vuotta Suomi-rockin kartalla vaikuttaneeseen Kolmas Nainen -yhtyeeseen (28.10.). The Gatheringin vokalistina maailmanmaineeseen noussut, sittemmin sooloartistina meritoitunut Anneke Van Giersbergen nähdään klubilla myös lokakuussa (19.10.). Menoa ja meininkiä lokakuun iltoihin tarjoaa hurjilla live-esiintymisillään valloittava Ursus Factory (7.10.).
Marraskuussa Rytmikorjaamolla nähdään ensimmäistä kertaa soolona rakastettu artisti Knipi (12.11.). Neljällä Emmalla palkittu laulaja-lauluntekijä julkaisi uuden sooloalbumin "Valoilmiöitä" keväällä 2022. Ensimmäistä kertaa uransa aikana klubille saapuu myös Mariska (17.12.). Vuoden 2022 Reino Helismaa -palkinnolla palkittu artisti julkaisee lokakuussa jo yhdeksännen albuminsa.
Pitkän linjan muusikoiden ja Kummeli-miesten, Heikki Helan ja Heikki Silvennoisen yhteistyö on kestänyt kolmekymmentä vuotta ja jatkuu edelleen. Silvennoinen & Hela nähdään ja kuullaan pitkän tauon jälkeen myös Rytmikorjaamolla marraskuun alussa (4.11.).
Power metalin jättiläinen Stratovarius julkaisee syyskuun lopulla jo 16. studioalbuminsa ja saapuu levynjulkaisukiertueellaan Rytmikorjaamolle (19.11.). Vesterinen Yhtyeineen on soittanut itsensä suomalaisten sydämiin vuosikausien ahkeralla keikkailulla ja lukuisten hittibiisien myötä. Suosittu yhtye saapuu jälleen myös Rytmikorjaamolle (26.11.).
Joulukuussa klubilla nähdään muun muassa Suomen suosituin artisti Antti Tuisku harvinaisella klubikeikalla (2.12.), Mökkitie Recordsille sainattu, suomenkielistä diskopoppia esittävä Erika Vikman (3.12) sekä kiistatta yksi Suomen suosituimmista biisintekijöistä bändeineen Juha Tapio (16.12.).
Katso koko julkistettu ohjelmisto: rytmikorjaamo.fi/klubi
29.8.2022
Vesterinen Yhtyeineen marraskuussa Rytmikorjaamolla
Paljon toivottu Vesterinen Yhtyeineen saapuu esiintymään Seinäjoen Rytmikorjaamolle lauantaina 26. marraskuuta.
Bändi juhlistaa syksyllä pitkän ja menestyksekkään Meissä asuu elämä -kiertueen päätöstä.
Huhtikuussa 2021 ilmestynyt, suoraan Suomen virallisen albumilistan toiseksi noussut Meissä asuu elämä -albumi on komea kokonaisuus koskettavia tarinoita, upeita sävellyksiä ja hienoja sovituksia isolla jengillä tarjoiltuna. Levyn singlejulkaisut Kolme hyvää vinkkiä, Rodeo ja Älä lopu yö ovat nousseet radiosoittoon valtakunnallisesti. Albumin menestys huipentui peräti kolmeen Emma-ehdokkuuteen.
Vesterinen Yhtyeineen on soittanut itsensä suomalaisten sydämiin vuosikausien ahkeralla keikkailulla ja lukuisten hittibiisien myötä. Bändi on vuosien saatossa löytänyt omaleimaisen ja hienon soundin, joka ammentaa välillä ruotsalaisen positiivisuuden boolimaljoista, välillä slaavilaisesta synkkyydestä. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat Kukaan ei koskaan, Tummilla teillä ja Onnellinen mies.
Liput nyt myynnissä Tiketissä jälleenmyyntipisteineen.
26.8.2022
Tänään perjantaina Poets of the Fall
Tänään perjantaina 26.8. Poets of the Fall Rytmikorjaamolla.
Aikataulu:
Ovet 20:00
Poets of the Fall 22:15
Sisäänkäynti ravintola Varickon ovesta eli Rytmikorjaamon aulasta.
Ravintola Varickossa Burger Buffet 20:00-22:00.
Liput ennakkoon Tiketistä.
Ovelta 27€.
Tervetuloa!
24.8.2022
Tänään keskiviikkona Bonnie Tyler Rytmikorjaamolla
Tänään keskiviikkona 24.8. huikea !Bonnie Tyler Rytmikorjaamolla!
Illan aikataulu:
Ovet klo 19:00
Showtime 21:15
K18
Sisäänkäynti ravintola Varickon ovesta, Rytmikorjaamon aulasta.
Liput ennakkoon Tiketistä. Ovelta 60€.
Tervetuloa!
23.8.2022
Heikki Silvennoinen & Heikki Hela Band Rytmikorjaamolle marraskuussa
Heikki Silvennoinen & Heikki Hela Band saapuu Rytmikorjaamolle parhaaseen pikkujouluaikaan 4.11.2022.
Pitkänlinjan muusikoiden ja Kummeli-miesten, Heikki Helan ja Heikki Silvennoisen yhteistyö on kestänyt 30 vuotta ja jatkuu edelleen. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin aiemmin tänä vuonna rock-musiikkia, digi-single ”Kanelipuun alla”.
”No kun ei live-keikoille oo ollut viime aikoina asiaa, päätettiin siis äänitellä studiossa rumpali Anssi Nykäsen ja basisti Harri Rantasen kanssa biisejä. ”Kanelipuun alla” on meidän yhteiskeikkojen ohjelmistoa. Se on vahva, mutta kaunis rock-kappale 60-70-luvun hengessä ja tietenkin kunnianosoitus paitsi Neil Youngille, niin myös Kirkalle.” , kertoo Hela
Silvennoinen & Hela nähdään ja kuullaan pitkän tauon jälkeen myös Rytmikorjaamolla tulevana syksynä, ja silloin tietenkin myös ”Kanelipuun alla”- kappale livenä.
Heikki Silvennoinen & Heikki Hela Band @ Rytmikorjaamo 4.11.2022.
Liput ennakkoon Tiketistä jälleenmyyntipisteineen.
« Edelliset 5 Seuraavat 5 »