klubi-uutiset

15.9.2021

Kolmas Nainen Rytmikorjaamolle joulukuussa!

Kolmas Nainen tarjoaa yhdeksän kertaa hyvää ja kaunista!

Toverukset liikkuvat harvinaisilla klubikeikoilla marras- ja joulukuussa.

Kolmas Nainen ei karta mua tai sua, vaan viettää loppuvuodesta kahdeksan iltaa lavoilla ympäri Suomen ja yhden lautalla, kun keikkapaikkana on M/S Viking Grace.

Elämän tarkoitus aukeaa ensimmäisen kerran 13. marraskuuta Hankasalmella. Ja kun koittaa 18. joulukuuta ja paikaksi vaihtuu Oulu, Kolmas Nainen toteaa, etteivät päivät kuluneet hukkaan. Suomirockin klassikkoyhtyeen sekunnin ja tunnit etenevät myös Vaasassa, Ikaalisissa, Helsingissä, Tampereella, Seinäjoella ja Kuopiossa.

Tähän aikaan vuodesta kannattaa kohdata Kolmas Nainen livenä. Vanhat äijät kun vetäytyvät sen jälkeen keräämään voimia ensi vuonna koittavaa 40-vuotiskiertuettaan varten.

Juhlavuoden ohjelma julkaistaan myöhemmin, mutta epäilemättä on selvää, että vanha, mennyt ja entinen ovat silloin hehkuvia kuin kivi!

Kolmas Nainen Rytmikorjaamolla lauantaina 11.12.
Liput tulevat myyntiin pe 17.9. klo 9:00 Tiketissä jälleenmyyntipisteineen.


3.9.2021

Ismo Leikola Rytmikorjaamolle marraskuussa!

Korona pysäytti koko maailman ja sen lisäksi myös Ismo Leikolan. Nyt koteloitumisvaiheen jälkeen stand-up-lavoille lennähtää ei ainoastaan täysin uusi show, vaan suorastaan uusi ihminen, uudestisyntynyt Ismo, joka on saanut 20 sekunnin mittaisen kasteen käsienpesualtaassa. Pidemmän keikkatauon aikana Ismo sukelsi pohdinnoissaan yhä syvemmälle ja löysi ennennäkemättömiä vastauksia - myös siihen iänikuiseen kysymykseen: Mille saa nauraa."Ei mitään vakavaa" on show jossa todella koetellaan rajoja. Tai oikeammin mennään niistä läpi että heilahtaa. Sellaisella nauravalla muurinmurtajalla.

Ismo Leikola Seinäjoen Rytmikorjaamolla torstaina 25.11. ja perjantaina 26.11. 

Liput NYT myynnissä Tiketissä jälleenmyyntipisteineen (Seinäjoella ABC Seinäjoki ja ravintola Varicko).
Lippulinkit:
to 25.11. klo 19 (ovet 18:00) https://www.tiketti.fi/tapahtuma/76791
pe 26.11. klo 20 (ovet 19:00) https://www.tiketti.fi/tapahtuma/76794


28.8.2021

Tänään lauantaina 28.8. Seinäjoki Tribute Festival Rytmikorjaamolla

Tänään lauantaina 28.8. Seinäjoki Tribute Festival Rytmikorjaamolla!

Illan aikataulu:

Ovet klo 18

18:15 Nirvana Tribute Unplugged Plays Nirvana Unplugged
19:45 Against Them All Plays Rage Against the Machine
20:50 Poo Diapers Plays Foo Fighters
22:00 Löysä Pipari Plays Limp Bizkit
23:15 High School Dropouts Play Pop-Punk Classics

Liput ennakkoon alk. 18,50€ Tiketistä
Ovelta 20€.

Mahdollisuus ruokailla Varicko
Lisätiedot: https://varicko.fi/viikonloppu/

???? Meille on turvallista tulla nauttimaan elävästä musiikista:

▪️ Kapasiteettiamme on rajoitettu alle puoleen normaalista, ja Rytmikorjaamon suuressa yli 1000 m2 salissa löytyykin hyvin tilaa kaikille.
▪️ Vaikka yleisökapasiteettiamme on rajoitettu, olemme mitoittaneet palvelumme normaalille kapasiteetille, jotta palvelu on mahdollisimman sujuvaa.
▪️ Kaikille asiakkaille löytyy myös halutessaan istumapaikka.
▪️ Koko henkilökuntamme käyttää maskeja ja suosittelemme maskin käyttöä myös asiakkaillemme.
Huolellisilla ennakkojärjestelyillä, riittävillä turvaväleillä sekä tehostetuilla hygieniatoimilla tavoitteenamme on taata niin asiakkaille, esiintyjille kuin henkilökunnallekin turvallinen ja hyvä keikkakokemus.

Tervetuloa!


27.8.2021

Syksyn klubikausi alkaa - tänään perjantaina lavalle nousee Pauli Hanhiniemen Retkue!

Tänään perjantaina 27.8. Pauli Hanhiniemen Retkue saapuu Rytmikorjaamolle!

Illan aikataulu:
Ovet klo 20:00
Showtime 22:15

Liput ennakkoon alk. 20€ Tiketistä
Ovelta 22€.

Mahdollisuus ruokailla ennen keikkaa ravintola Varickossa, Rytmikorjaamon aulassa. Katso tarkemmat tiedot  täältä.

Meille on turvallista tulla nauttimaan elävästä musiikista:

▪️ Kapasiteettiamme on rajoitettu alle puoleen normaalista, ja Rytmikorjaamon suuressa yli 1000 m2 salissa löytyykin hyvin tilaa kaikille.
▪️ Vaikka yleisökapasiteettiamme on rajoitettu, olemme mitoittaneet palvelumme normaalille kapasiteetille, jotta palvelu on mahdollisimman sujuvaa.
▪️ Kaikille asiakkaille löytyy myös halutessaan istumapaikka.
▪️ Koko henkilökuntamme käyttää maskeja ja suosittelemme maskin käyttöä myös asiakkaillemme.

Huolellisilla ennakkojärjestelyillä, riittävillä turvaväleillä sekä tehostetuilla hygieniatoimilla tavoitteenamme on taata niin asiakkaille, esiintyjille kuin henkilökunnallekin turvallinen ja hyvä keikkakokemus.

Tervetuloa!


5.8.2021

Lakeuden Panimojuhlat laajenee Rytmikorjaamon piha-alueelle syyskuussa

Kuudetta kertaa järjestettävä, suuren suosion saavuttanut, Lakeuden Panimojuhlat laajenee 17.-18.9.2021 Rytmikorjaamon klubin lisäksi myös sen piha-alueelle. Ulkoalueen myötä tapahtuma-alueen koko tulee olemaan yli 3500 neliömetriä, jolloin sekä panimoilla että asiakkailla on enemmän tilaa, ja näin myös tehostetusti mahdollistetaan turvavälien pitäminen tapahtumassa.

“On hienoa päästä toteuttamaan Lakeuden Panimojuhlat syksyllä, sillä nyt meillä on mahdollisuus hyödyntää myös ulko-alueita. Ulko-alueelle tuomme ison teltan, johon sijoitamme puolet tapahtuman panimoista. Ulko-alueet eivät pelkästään tuo meille lisää tilaa, vaan tarjoavat meille mahdollisuuden luoda syksyn Panimojuhlista tunnelmaltaan uniikin kokemuksen”, kommentoi tapahtuman tuottaja Henri Kangaskorte.

Samalla Lakeuden Panimojuhlien panimokattaus täydentyy neljällä uudella panimolla kun Fat Lizard, Olu Bryki Raum, Olaf Brewing ja Mufloni liittyvät tapahtuman monipuoliseen kattaukseen.

Vuonna 2014 perustettu espoolainen Fat Lizard on yksi Suomen menestyneimmistä pienpanimoista, ja panimo tunnetaankin selkeästä ja laadukkaasta makuprofiilistaan. Erilaisia makuja tapahtumaan tuo Olu Bryki Raum, joka valmistaa vanhoja perinteitä kunnioittaen elävää muinasolutta eli sahtia. Perinteitä kunnioittaa myös savonlinnalainen Olaf Brewing, joka perustettiin 2015 jatkamaan modernilla otteella Olavinlinnan vuosisataista olutperinnettä. Porilainen Mufloni on taas perustettu perheyrityksenä jo vuonna 1998, ja Muflonin tunnettuja oluita valmistetaan jo kolmannessa polvessa.

Tapahtuman turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomioita ja Lakeuden Panimojuhlat julkaisee nettisivuillaan tarkemmat turvallisuusohjeet lähempänä tapahtumaa.
Tapahtuman liput ovat myynnissä alkaen 13 euroa ja lippu sisältää maistelulasin ja narikan.

Tapahtuman panimokattaus:
Bock's Corner Brewery || CoolHead Brew || Fat Lizard || Kanavan Panimo || Kyrö Distillery Company || Maistila || Mallaskosken Panimo || Mufloni || Olaf Brewing || Olarin Panimo || Olu Bryki Raum || Pyynikin Brewing Company || Sonnisaari Panimo || Vakka-Suomen Panimo || Vixen Panimo

Aiemmin tapahtumaan julkaistu Haapalan Panimo joutuu valitettavasti perumaan tulonsa tuotannollisista syistä johtuen.

Liput:www.tastingfinland.fi/lakeuden-panimojuhlat
Nettisivut: www.lakeudenpanimojuhlat.fi

 



« Edelliset 5   Seuraavat 5 »