Rytmikorjaamo valmistautuu rajoitusten purkamiseen - Kivenkova kausi pääsee vauhtiin maaliskuussa
Yleisötilaisuuksia koskevan rajoituspäätöksen poistuminen otettiin tyytyväisenä vastaan Seinäjoen Rytmikorjaamolla. – Olemme onnellisia siitä, että pandemia on siinä vaiheessa, että rajoituksia voidaan alkaa purkamaan. On upeaa päästä jälleen pitkän tauon jälkeen tarjoamaan meidän yleisölle livemusiikkia ja elämyksiä. Kevään ohjelmistossa on luvassa monipuolisesti herkkuja metallin syvästä päästä aina Suomen kirkkaimpiin poptähtiin, toiminnanjohtaja Marko Kivelä kertoo.
Heti maaliskuussa Rytmikorjaamon lavalla louhitaan väkevästi, kun Stamina ja Diablo saapuvat taloon. Molempien esiintymistä on odotettu malttamattomasti. Kevään raskaampaa tarjontaa jatkaa melodisen deathmetallin jättiläisen Insomniumin ja peikkometalliyhtye Finntrollin tiukka tuplailta huhtikuussa. Koko kevätkauden päättää melankolisen tunnelmametallin lähettiläs Swallow the Sun kesäkuun alussa.
Viime vuosien suurimpiin kotimaisen musiikin ilmiöihin kuuluva Vesta sekä muita nuoria, kuumia ja nousevia artisteja nähdään myös kevään ohjelmistossa. – Tulevaisuuden isoja nimiä on ohjelmistossa luvassa laidasta laitaan. Vilpittömällä ja ajattomalla musiikillaan hurmaava Arppa, valovoimainen rap-lupaus Hassan Maikal sekä nuoret kitararockin sanansaattajat Kissa ja Teini-Pää nöhdään ensimmäistä mutta takuulla ei viimeistä kertaa Rytmikorjaamolla keväällä, kertoo Kivelä.
Seminaarinmäen mieslaulajat eli Semmarit kajauttaa Rytmikorjaamon huhtikuun käyntiin. Heille lavan lämmittää paikallinen, ämmäenergiaa tihkuva lauluyhtye Vocal!.
Rytmikorjaamon keväässä tullaan näkemään myös useita Suomen ykkösartisteja. – Kaija Koo, Antti Tuisku, Vesala, Mikael Gabriel, Ellinoora ja monet muut, markkinointipäällikkö Annukka Heinämäki luettelee kevään kuumimpia iltoja. - On aina ilo päästä toteuttamaan ihmisten toiveita ja tuoda juuri nämä artistit Rytmikorjaamon lavalle, Heinämäki jatkaa.
Rytmikorjaamo avaa ovensa koronaturvallisuudesta huolehtien ja viranomaisohjeistuksia noudattaen. Koko ohjelmisto lippulinkkeineen: rytmikorjaamo.fi/klubi
Lisätietoja:
markkinointipäällikkö Annukka Heinämäki, 040 719 9118, annukka@selmu.fi
24.2.2022
Shiraz Lanen levynjulkaisukiertue – Back to Life Tour 2022 saapuu Rytmikorjaamolle elokuussa!
Suomen kansainvälisten uusien rock-menestyjien kärkeen lukeutuva Shiraz Lane julkaisee uuden levynsä 12. elokuuta ja suuntaa albumijulkaisun myötä kattavalle Suomen-kiertueelle!
Kotimaan kiertuepäivien välissä käydään myös tekemässä kaksi festivaalikeikkaa Keski-Euroopassa, ja bändillä on muutenkin kova vauhti päällä: Shiraz Lane viettää jo touko-kesäkuussa kuukauden kiertäen Euroopan klubeja, ja jo nyt bändiä viedään vuoden 2023 kansainvälisille keikoille, joihin lukeutuu muun muassa kaksi esiintymistä Monsters of Rock -risteilyllä Karibialla.
"On aika kaivaa pyhäasu kellarikomerosta ja pyyhkiä pölyt lakerikengistä. Vastustamaton rytmin pauke saattaa kansan transsiin ja musiikin huuma vapauttaa paatuneimmankin koronakyynikon sisäisen lapsen kahleista. Shiraz Lane jakaa kanssanne Rock N’ Rollin ilosanomaa ja räjäyttää tajuntanne linnunradalle. Tule kokemaan kanssamme miltä tuntuu olla taas elossa", bändi muotoilee omaan tapaansa tulevan Suomen-kiertueen fiiliksiä.
Shiraz Lanen Scream-single julkaistaan musiikkivideon kanssa 11. maaliskuuta, ja lisää makupaloja on luvassa vielä ennen elokuuta! Yhtyeen uudet nettisivut löytyvät osoitteesta shirazlane.com.
Kiertueen special guest sekä kiertueen iltojen avaajat ilmoitetaan myöhemmin.
Shiraz Lane @ Rytmikorjaamo lauantaina 20.8.2022
K18
Liput ennakkoon (17,50€ / 15€) Tiketistä. Ovelta 19€.
http://shirazlane.com
www.facebook.com/ShirazLane
www.instagram.com/shirazlane
www.twitter.com/ShirazLAne
www.gingervine.com
23.2.2022
Selmu ry jatkaa konserttitoimintaa Kalevan Navetassa
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry laajentaa tarjontaansa myös tänä vuonna Rytmikorjaamon naapuriin, taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navettaan ja sen Hugo-saliin. – On mahtavaa päästä tuottamaan jälleen konsertteja myös tunnelmalliseen Hugo-saliin, Selmu ry:n toiminnanjohtaja Marko Kivelä kertoo. – Kalevan Navetta tarjoaa meille hyvän vaihtoehdon ympäristöltään ja kapasiteetiltaan Rytmikorjaamosta poikkeavana venuena.
Selmu ry tuo Kalevan Navettaan ensisijaisesti artisteja, jotka sopivat talon profiiliin.
- Hugo-sali mahdollistaa kokea artisteja, joille ei oikeastaan ole aiemmin löytynyt Seinäjoelta juuri sitä oikeaa, heille täydellistä esiintymisareenaa, Kivelä sanoo.
Kevään ensimmäisenä Selmu ry:n tuottamana konserttina Kalevan Navetassa nähdään kotimaan suosituin trubaduuriduo Kalevauva.fi. Humoristisella folkpopillaan yleisön sydämet lämmittäneen yhtyeen uuden ”Kaupunkilaulut”-albumin kevätkiertue käynnistyy Seinäjoelta maaliskuun 19. päivänä.
Kotimaisen pop-musiikin kiinnostavimpiin tekijöihin kuuluva M-artisti, eli Minja Koski julkaisee neljännen albuminsa "M - Lauluja 1960-luvulta" maaliskuussa. Albumin myötä artisti lähtee kiertueelle, joka pysähtyy Kalevan Navetalle toukokuun 21. päivänä.
Syyskuussa Hugo-saliin saapuu suosittu ranskalais-suomalainen pop-folkduo
Eva + Manu. Marraskuussa Kalevan Navetassa nähdään Litku Klemetti uuden albuminsa julkaisukiertueella. Litku Klemetti on nimi viisihenkiselle bändille, joka tekee mitä huvittaa toteuttaen Sanna Klemetin musiikillisia aivoituksia.
Lisätiedot & konserttiliput: tiketti.fi/kalevannavetta
Lisätietoja:
Selmu ry, toiminnanjohtaja Marko Kivelä, 0400 348 701
22.2.2022
Mysig tekee paluun Rytmikorjaamolle
Suosittu ja tunnelmallinen Mysig-tapahtuma koetaan Seinäjoen Rytmikorjaamolla pitkän tauon jälkeen perjantaina 6.5.2022. Tapahtuman tunnelmallisuuden takaavat olohuonemainen sisustus, lämminhenkiset valot sekä muut visuaaliset elementit. Rytmikorjaamo muuntautuu tapahtuman ajaksi suureksi olohuoneeksi, jossa on mahdollisuus kokea esiintyjät läheltä ja nauttia keikan yhteydessä maittavaa ruokaa.
Mysig-tapahtumassa nähdään tämän vuoden toukokuussa yhdeksi Suomen arvostetuimmaksi laulaja-lauluntekijäksi nimetty ja maalikuussa odotetun kolmannen levyn julkaiseva Antti Autio koko yhtyeensä voimin, kantaaottavaa kansanmusiikkia, laulelmaa ja huumorimusiikkia esittävä Sepi Kumpulainen bändinsä kanssa sekä tänä vuonna läpimurtoaan tekevä ja debyyttialbuminsa julkaiseva Pambikallio.
Tapahtuman laadukkaasta ruuasta vastaa Rytmikorjaamolla sijaitseva Varicko.
”Yli kahden vuoden tauon jälkeen tuntuu hienolta, että pääsemme vihdoin toteuttamaan tapahtuman.” vastaava tuottaja Waltteri Jussila toteaa. ”Olemme saaneet kasaan monipuolisen kattauksen, joista jokainen esiintyjä nousee lavalle nyt koko bändinsä kanssa. Vastaavaa ei ole koettu aikaisemmin Mysig-tapahtumassa, ja olen siitä erittäin innoissani” Jussila jatkaa.
”Edellisten tapahtumien suosio on yllättänyt ja on upeaa, että Mysig on saavuttanut näin pitkän jatkumon.” Jussila kertoo. ”Meillä on ollut tauon aikana aikaa ideoida ja kehittää tapahtumaa, joten uskon todella, että tuleva Mysig on sen historian tapahtumista tähän astisista kaikkien aikojen paras!”
Liput ennakkoon Tiketistä jälleenmyyntipisteineen.
Muusta ohjelmasisällöstä tiedotetaan myöhemmin.
Mysig: Antti Autio, Pambikallio, Sepi Kumpulainen Band 6.5.2022
21.2.2022
Katkera kevätjuhla Seinäjoen Rytmikorjaamolla toukokuussa
Tapahtumakaupunki Seinäjoki saa jälleen uuden tapahtuman, kun uusi sisäfestivaali Katkera Kevätjuhla ottaa kevään vastaan synkin mielin toukokuun 14. päivänä. Festivaali esittelee undergroundin pimeämmältä puolelta nousevia raskaan sarjan bändejä. Rytmikorjaamolla järjestettävän tapahtuman ensimmäinen vuosikerta suolaa haavat Kuolemanlaakson, Atlasesin, Marton ja Mons Igniferin voimin.
”Jos joskus niin juuri nyt tämä tapahtuma oli tehtävä. Emme ole katkeria, mutta juhlimme kuitenkin - vaikka lyömällä päätä seinään. Tapahtuman bändit voi halutessaan lokeroida metallin pimeälle puolelle, mutta tässä lokerossaan ne edustavat värikkään monipuolista kattausta. Tämän tapahtuman jälkeen ihmiset voivat askeltaa kohti uutta tuntematonta, toivottavasti paljon onnellisimpina”, promoottori Marko Kivelä kommentoi.
Katkeran Kevätjuhlan itseoikeutettuna pääesiintyjänä lavalle nousee joulukuussa Katkeruuden Malja- singlen julkaissut death doom -yhtye Kuolemanlaakso. Vuosia taukoa viettäneeltä bändiltä ilmestyy maaliskuussa kolmas pitkäsoitto Kuusumu. Tulevalta albumilta saatiin tammikuussa jo toinenkin maistiainen, kun päivänvalon näki Tulessakävelijä-single.
Kitaristi Laakson ja Swallow The Sunistakin tutun, laulaja Kotamäen luotsaaman bändin tuleva albumi on saanut inspiraationsa 1500-vuotta sitten maapallolla sattuneista katastrofaalisista tapahtumista, jotka johtivat ilmaston viilenemiseen.
Atlases puolestaan maalaa musiikillaan yltäkylläisen ja vahvasti visuaalisen maiseman, missä tulivuorenkokoiset murskaavat metalliriffit ja elokuvamaiset elementit toimivat linjakkaasti sulassa sovussa keskenään. Bändin viipyilevä post metal kuorrutetaan elektronisilla elementeillä, mitkä kaikki toteutetaan keikoilla livenä ilman taustanauhoja. Bändin tuorein pitkäsoitto Woe Portrait on kerännyt ylistystä ympäri maailman.
Runollista corea soittava Marto luottaa nopeisiin kekseliäisiin biiseihin ja Saima Harjaja -tyylisiin lyriikoihin. Nopeudestaan huolimatta bändin vaihdelaatikosta löytyy enemmän kuin yksi vaihde. Äärimmäistä, mutta kiehtovaa.
Vuonna 2018 perustettu seinäjokinen Mons Ignifer tuo Rytmikorjaamolle mukanaan oman katkeran sekoituksensa melankolista, pehmeää ja seesteistä metallia.
Katkera Kevätjuhla
14.5.2022 Rytmikojaamo, Seinäjoki
Kuolemanlaakso
Atlases
Marto
Mons Ignifer
Liput ennakosta 15€ / 13€ (sis. palvelumaksu, halvempi hinta Selmun jäsenille). Liput ovelta 17€.
Ennakkomyynti alkaa tiistaina 22.2. klo 09:00 Tiketissä jälleenmyyntipisteineen.
« Edelliset 5 Seuraavat 5 »