TÄNÄÄN PERJANTAINA RYTMIKORJAAMOLLA MUSTA PARAATI
Tänään käynnistyy kevään klubikausi!
Tänään perjantaina 11.1. Rytmikorjaamon lavalle nousevat Musta Paraati sekä Neiti Rubinstein!
Illan aikataulu:
Ovet klo 20
Neiti Rubinstein klo 21:15
Musta Paraati klo 22:30
Liput ennakkoon (14€/16€) Tiketistä, ovelta 17€.
Rytmisbussi ei kulje.
Nähdään illalla!
10.1.2019
RYTMIKORJAAMOLLA TARJOLLA KAIKKIEN AIKOJEN KEVÄTKATTAUS
Tänä keväänä Rytmikorjaamolla nähdään lukuisten suosikkiartistien lisäksi monia kiinnostavia erikoisprojekteja. – Jo ennakosta loppuunmyydyt Kingston Wall sekä Ville Valo & Agents -illat ovat taatusti unohtumattomia keikkakokemuksia, Rytmikorjaamon promoottori Marko Kivelä sanoo. – Keväällä on luvassa toki myös useita muita kiinnostavia iltoja, kuten muun muassa ensimmäistä kertaa Rytmiksellä nähtävä Reino Nordin, uskomattoman hieno Poets of the Fall ja varsinainen helmikuinen superilta kun Paperi T, Ruusut ja Töölön Ketterä nähdään meillä keikalla samana iltana.
Suomalaisen goottirockin uranuurtaja Musta Paraati aktivoitui jälleen viime syksynä ja yhtyeen mikrofoniin tarttui The 69 Eyes -solisti Jyrki69. Rytmikorjaamolla yhtye nähdään kevätkauden ensimmäisessä klubi-illassa (11.1.). Pelle Miljoona Oy:n 40-vuotisjuhlakiertueella nähdään sen legendaarinen läpimurto-kokoonpano vuosilta 1979 ja 1980, jossa olivat mukana Pelle Miljoona, Tumppi Varonen, Ari Taskinen, Andy McCoy ja Sami Yaffa. Rytmikorjaamolle yhtye saapuu tammikuussa (18.1.).
Raskaamman musiikin ystäviä hemmotellaan heti vuoden aluksi, kun Seinäjoki Metal Festival raikaa Rytmikorjaamolla (12.1.). Festivaalin pääesiintyjäksi saapuu melodinen tummien ja raskaiden teiden kulkija Sparzanza (SWE). Suomalaisen folk metal -musiikin kansainvälinen menestyjä Korpiklaani tekee keväällä laajimman Suomen kiertueensa vuosiin ja saapuu sen tiimoilta myös Rytmikorjaamolle (9.2.).
Englantilainen grindcore-yhtye Napalm Death’in Suomen kiertueen päätöskonsertti on helmikuun lopulla Rytmikorjaamolla. Illan muina orkestereina nähdään norjalainen black-jazz-yhtye Shining sekä kotimaiset Rotten Sound ja Kovaa Rasvaa (23.2.). Beast In Black puolestaan keikkailee keväällä uuden helmikuussa ilmestyvän From Hell With Love -albuminsa tiimoilta ja saapuu Rytmikorjaamolle huhtikuussa (13.4.).
Kansainvälisestikin suosittu power metal -yhtye Stratovarius nähdään Timo Kotipellon johdolla Rytmikorjaamolla huhtikuussa (26.4.). Loppukeväästä Rytmikorjaamolle saapuva metalliyhtye Wintersun esittää vuonna 2004 ilmestyneen debyyttilevynsä Wintersun 15 -vuotisjuhlakeikalla kannesta kanteen (17.5.).
Kotimaisia kärkinimiä nähdään tuttuun tapaan Rytmikorjaamolla pitkin kevättä. Jo parinkymmenen vuoden ajan Suomen menestyneimpien artistien joukkoon kuulunut Maija Vilkkumaa nousee Rytmikorjaamon lavalle helmikuussa (2.2.). Virallisena Naistenpäivänä Rytmikorjaamolla nähdään kaksi suosittua naisartistia, Irina ja Mira Luoti (8.3.).
Myös suomalaisten kestosuosikkeihin lukeutuva Anssi Kela (15.3.), tämän hetken mielenkiintoisimpiin miesartisteihin lukeutuva Reino Nordin (16.3.) sekä Suomen lahjakkaimpiin taiteilijoihin lukeutuva Vesala (5.4.) nähdään kevään aikana Rytmikorjaamon lavalla.
Kotimaisen hiphop-kentän menestyneimpiin artisteihin lukeutuva Elastinen (19.4.) sekä yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia laulajia, J. Karjalainen, nähdään Rytmikorjaamolla huhtikuussa (20.4.). Myös hetki sitten tauolle jääneen Haloo Helsinki! –yhtyeen solisti Elli Haloo sooloilee Ellips-kokoonpanollaan vuonna 2019 ja saapuu myös Rytmikorjaamolle toukokuussa (10.5.).
Jo ennen kauden alkua ennakkoon loppuunmyytyjä iltoja on kaksi: Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHB (9.3.) sekä Ville Valo & Agents (23.3.). Molemmat illat myytiin loppuun hyvin nopeasti julkistamisen jälkeen.
KEVÄT TUO MYÖS MONIA TAPAHTUMIA RYTMIKORJAAMOLLE
Suuren suosion saavuttaneita Lakeuden Panimojuhlia vietetään Rytmikorjaamolla jo neljättä kertaa tammikuun lopulla (25.-26.1.). Aiempina vuosina loppuunmyyty tapahtuma tulee hyvin todennäköisesti myymään lippunsa loppuun tälläkin kertaa.
Valtakunnallinen musiikkitapahtuma MARS viettää tänä vuonna 10v-juhlavuottaan. Festivaalin aikana iltaisin Rytmikorjaamon lavalle nousee useita ajankohtaisia artisteja: The Holy, Kynnet, Ghost World ja Lac Belot (14.2.), Paperi T, Ruusut ja Töölön Ketterä (15.2.) sekä Ellinoora, Sandra Långbacka ja eetu (16.2.).
Maaliskuussa nuorten suosikkitapahtuma Tubetour 2019 saapuu jälleen supersuosittujen tubettajien kera Rytmikorjaamolle (16.3.).
Joulukuussa loppuunmyyty olohuonemainen musiikkitapahtuma Mysig järjestetään nyt jo kolmannen kerran (4.5.). Illan artisteina nähdään Joose Keskitalo, PK Keränen, Yona sekä Kalevauva.fi.
Kevään ohjelmisto kokonaisuudessaan, linkit lippukaupoille, tarkempi tapahtumainfo ja kaikki muu tarvittava: www.rytmikorjaamo.fi/klubi
Lisätietoja:
Promoottori
Marko Kivelä
0400 348 701
marko@selmu.fi
Markkinointipäällikkö
Annukka Heinämäki
040 719 9118
annukka@selmu.fi
10.1.2019
POETS OF THE FALL SAAPUU UUDEN ALBUMINSA JULKAISUKIERTUEELLA RYTMIKORJAAMOLLE MAALISKUUSSA!
Huikeassa vireessä oleva ja erittäin toivottu Poets of the Fall saapuu Seinäjoen Rytmikorjaamolle osana Ultraviolet-albumin julkaisukiertuetta. Yhtye nousee Rytmikorjaamon lavalle lauantaina 30.3. Liput ovat nyt myynnissä Tiketissä jälleenmyyntipisteineen.
Poets of the Fall @ Rytmikorjaamo 30.3.2019
Liput ennakosta 23,50€ / 22,50€ (sis palvelumaksut, halvempi lippu Selmun jäsenille), ovelta 25€
Kapasiteetti 1100
K18
Ovet klo 20:00
showtime klo 22:15
8.1.2019
REINO NORDIN RYTMIKORJAAMOLLE MAALISKUUSSA!
Tämän hetken mielenkiintoisimpiin miesartisteihin lukeutuva Reino Nordin julkaisee odotetun albumin Cara Mia helmikuussa 2019 ja lähtee Cara Mia -albumin julkaisukiertueelle maaliskuussa 2019. Rundi käy yhteensä kymmenessä kaupungissa, alkaa Himos Areenalta Jämsästä ja päättyy Helsingin Tavastialle. Liput kiertueelle ovat myynnissä nyt osoitteessa www.livenation.fi.
Eheällä Cara Mia -albumilla kuuluvat Reinon elämässä jyllänneet tunnetilat. Lauluissa on aikuisen miehen ajatuksia perheestä, rakkaudesta ja menetyksestä. Tasapainon etsiminen ja sen löytämisen vaikeus saavat vastapainokseen myös iloa ja keveyttä. Tulevalta levyltä on tähän mennessä julkaistu mm. kultaa striimannut single Kyynelten virta sekä vuoden lopussa ilmestynyt pysäyttävä kappale Veitsenterällä.
Tulevan albumin kappaleet heräävät lavalla eloon myös visuaalisesti. Kiertueella tullaan näkemään aiempaa rohkeampi ja monipuolisempi Reino. Myös Cara Mia -kiertueen tuotanto on artistin tähänastisen uran näyttävin.
”On mahtava fiilis päästä esittelemään uusi livetuotanto ja uudet biisit isoille venueille. Odotan
pelonsekaisella ilolla miten jengi ottaa Cara Mia -levyn kappaleet vastaan. Ensi vuodesta on
tulossa iso ja kaunis. Toivonkin, että albumi löytää tiensä ihmisten sydämiin ja pääsemme
yhdessä laulamaan biisejä ympäri maata”, Reino Nordin sanoo.
Emma Gaalassa vuoden artistiksi ehdolla olevan Reinon vuosi on ollut menestyksekäs: kultaa
striimanneiden kappaleiden lisäksi hän sai myös upean vastaanoton keikoilla ja esiintyi festareiden päälavoilla kesällä 2018. Ensi vuodesta odotetaan vähintään yhtä vaikuttavaa, ja Reino onkin kovaa vauhtia nousemassa yhdeksi maamme eturivin artisteista.
Reino Nordin @ Rytmikorjaamo 16.3.2019
K18
Aikataulu:
Ovet klo 20
Showtime klo 22:15
5.1.2019
TEATTERITEHDAS RY:N MENTAL SMACK SAA ENSI-ILTANSA RYTMIKORJAAMOLLA!
TEATTERITEHDAS RY ESITTÄÄ RYTMIKORJAAMOLLA:
Mental Smack on teatteriesityksen ja rock- konsertin ristiliitos. Tarinassa kerrotaan Helsinkiläisen katurockbändin elinkaari sellaisena kuin aikalaiset ovat kertoneet ja kokeneet. Teatterin kontekstiin siirrettynä tapahtumat saavat muodon, joka on yhdistelmä rock-konserttia, teatteriesitystä, tanssikoreografioita, valvottuja unia, eli Clauden runolyriikkaa. "Mental Smack" on esitys, jossa rikkimenneet unelmat, nuoruus- ja hulluus sekä rakkaus ja pettymys kohtaavat. Samalla se on työryhmämme kuvaus bändin jäsenten mielenlaadusta ja rock-musiikista elämänasenteena.
Esityspaikka: Seinäjoen Rytmikorjaamo
Esityspäivät tammikuussa 2019:
Suomen kantaesitys: la 5.1 klo 19.00
II Esitys su 6.1 klo 14
III Esitys ke 9.1 klo 20
IV Esitys to 10.1 19
V Esitys ke 16.1 klo 19
VI Esitys to 17.1 klo 19
VII Esitys ke 23.1 klo 19
VIII Esitys to 24.1 klo 19
Esityksen kesto n. 2h 30min +väliaika 20 min. Tiedustelut: teatteritehdas@gmail.com
Suositusikäraja 12v.
Lippujen hinnat:
Normaali 28€
Alennettu (varusmies,siviilipalvelus,opiskelija,eläkeläinen) 22,50€
Ryhmät yli 10 hlö 26€
Lipputoimisto 060010300
http://m.lipputoimisto.fi/?hakusana=Mental+Smack+&dts=&dte=
« Edelliset 5 Seuraavat 5 »