Pain Rytmikorjaamolle helmikuussa 2022!
Ruotsalainen industrial-jyrä iskee ensi kevään rundillaan myös Seinäjoella.
Peter Tägtgren perusti Painin vuonna 1996. Hypocrisy-yhtyeen kitaristina ja The Abyss -studion tuottajana toiminut Tägtgren sai visionsa toimimaan: hitikkäät singlet End of the Line, Shut Your Mouth ja Same Old Song ovat paaluttaneet Painin pohjoismaisen metallin kärkijoukkoon.
Painin kahdeksas albumi Coming Home ilmestyi vuonna 2016, jonka jälkeen ruotsalainen industrialin ja elektron tuoksuinen raskailu soi neljällä keikalla ympäri Suomen tammikuussa 2018. Sittemmin maestro Tägtgren on muun muassa tiivistänyt yhteistyötään Rammstein-laulaja Till Lindemannin kanssa. Kaksikon toinen albumi F & M ilmestyi vuoden 2019 marraskuussa ja Lindemann-duo ehti ennen korona-aaltoa esiintyä Helsingin jäähallissa.
Kun Lindemannin riveissä Tägtgren toteutti “pähkähulluja ideoita”, Pain pamauttaa yleisölle armottoman konemetallikokemuksen.
PAIN (SWE) + support
360° of PAIN Tour
Rytmikorjaamolla lauantaina 26.2.2022
Liput nyt myynnissä Tiketissä jälleenmyyntipisteineen.
9.3.2021
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry hakee harjoittelijoita syksylle 2021
Tarjoamme hyviä ja käytännönläheisiä harjoittelupaikkoja innostavassa työympäristössä. Harjoittelu alkaa elo-syyskuussa 2021 ja harjoittelun kesto on n. 4 kk.
Aloitusajankohta ja kesto ovat myös erikseen sovittavissa.
Harjoittelijoita haetaan mm. seuraaviin toimenkuviin: Rytmikorjaamon vapaaehtoiskoordinaattori, Rytmikorjaamo-klubin tuotannon harjoittelija, visuaalisen tuotannon harjoittelija, mediatuotannon harjoittelija sekä Rytmikorjaamo-klubin ravintolatoimen harjoittelija. Soveltuvia hakijoita ovat esimerkiksi kulttuurituotannon opiskelijat.
Vapaamuotoiset hakemukset 31.3. mennessä osoitteeseen: info@selmu.fi. Lisätietoja: 040 719 9118. Haastattelut sovitaan hakijoiden kanssa henkilökohtaisesti
3.3.2021
Elossa-klubien keikat siirtyvät
Maaliskuulle suunnitellut Elossa-klubit siirtyvät huhti- sekä toukokuulle.
Uudet päivämäärät ovat:
Olavi Uusivirta la 10.4.2021
Vesterinen Yhtyeineen su 11.4.2021
Samuli Putro pe 16.4. ja la 17.4.2021
Jesse Markin pe 23.4.2021
Litku Klemetti pe 7.5.2021
Tapahtumien aikataulut pysyvät ennallaan. Ostetut liput käyvät sellaisenaan uusille päivämäärille.
Liput on myös mahdollista palauttaa Tikettiin 31.3.2021 saakka.
Tiketti tiedottaa vielä suoraan kaikki lipun ostaneet.
1.3.2021
Rytmikorjaamon visuaalinen ilme uudistuu 15 v. synttäreiden kunniaksi!
Rytmikorjaamon uudistetun ilmeen on suunnitellut graafikko Jenna Haapaharju. Tapahtuma- ja musiikkialalla työskentelevä Haapaharju on mm. Provinssin, Sidewaysin, MARS-festivaalin sekä Uusi Tampereen visuaalisten ilmeiden takana.
”Ilmeuudistus päivittää Rytmikorjaamon visuaalisen tyylin modernimpaan suuntaan, kunnioittaen talon ainutlaatuista henkeä. On aina suuri ilo päästä työskentelemään Pohjanmaan parhaan keikkapaikan kanssa, kiitos Rytmis!"
Jennan muihin töihin voi tutustua osoitteessa jennahaapa.com sekä Instagramissa @jennahaap.
Synttäriviikolla on tulossa pävittäin vaihtuvaa, mielenkiintoista sisältöä somekanavissamme. Pysy siis kuulolla!
19.2.2021
Rytmikorjaamon Elossa-klubi tuo eturivin artistit intiimeille erikoiskeikoille
Rytmikorjaamon tapahtumatoiminta jatkuu maaliskuussa rajoitusten sallimissa puitteissa. Rytmikorjaamoa luotsaava Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry lanseeraa vallitseviin poikkeusoloihin soveltuvan uuden Elossa-klubisarjan, jossa normaalioloissa yli 1000 henkeä vetävän venuen maksimikapasiteettina on kaksikymmentä henkilöä. Maaliskuussa käynnistyvällä Elossa-klubilla nähdään kattava nippu arvostettuja kotimaisia eturivin artisteja: Olavi Uusivirta, Vesterinen Yhtyeineen, Jesse Markin, Litku Klemetti ja Samuli Putro.
– Varmasti jokainen ymmärtää, ettei 20 hengen yleisöille tehtävien konserttien takana ole ajatus taloudellisesta hyödystä, kertoo Rytmikorjaamon promoottori Marko Kivelä. – Niin yleisön, artistien kuin meidän järjestäjienkin nälkä elävän musiikin parissa koettuja elämyksiä kohtaan on kasvanut valtavaksi. Nyt jos koskaan toteutamme yhdistyksemme tarkoitusta ja teemme sen luonnollisesti noudattaen viranomaisten ohjeistuksia, Kivelä jatkaa.
Elossa-klubit toteutetaan hyvin rajallisella yleisömäärällä Rytmikorjaamon suuressa yli 1000m2 klubisalissa. Nykyisten rajoitusten mahdollistaessa maksimissaan kahdenkymmenen henkilön yleisötapahtumat, keikat toteutetaan useammassa erässä, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan livemusiikista. Huolellisilla ennakkojärjestelyillä, riittävillä turvaväleillä ja tehostetuilla hygieniatoimilla taataan niin asiakkaille, esiintyjille kuin henkilökunnallekin standardit täyttävä turvallinen ja ainutlaatuinen keikkakokemus.
Keikkasarjan aloittaa lauantaina 6.3. lukuisista hiteistään tunnettu Olavi Uusivirta. Multitalentti artisti on tuttu näky keikkalavojen lisäksi myös eri produktioista niin valkokankaalta, TV-ruuduilta kuin teatterilavoiltakin. Olavi Uusivirta esiintyy soolona ja tekee Rytmikorjaamolla yhteensä viisi keikkaa.
Sunnuntaina 7.3. Elossa-klubille saapuu hurmoksellisista keikoistaan tunnettu ja intohimoisen seuraajakunnan palvoma Vesterinen Yhtyeineen. Suurta live-suosiota nauttiva yhtye tekee Rytmikorjaamon sunnuntaissa yhteensä neljä keikkaa.
Indie-artisti Jesse Markin nähdään Rytmikorjaamolla perjantaina 12.3.
Emma-palkitun Jesse Markinin ura lähti kovaan nousukiitoon 2019 julkaistun “FOLK” -albumin myötä. Sekä kriitikot että ison yleisön puolelleen voittanut Markin tekee Rytmikorjaamolla yhteensä kolme duo-keikkaa.
Lauluntekijä Sanna Klemetin hävytön alter ego Litku Klemetti esiintyy duona Rytmikorjaamolla lauantaina 13.3. Litku Klemetti rymisteli suurempaan tietoisuuteen vuonna 2017 ja kuluvana keväänä yhtyeeltä julkaistaan uusi levy. Litku Klemetti-duo esiintyy lauantaina 13.3. kolmella keikalla.
Lauantaina 27.3. Rytmikorjaamon valtaa aina toivottu ja odotettu musiikkipiirien älykkö Samuli Putro soolokeikoille. Alun perin Zen Cafén laulajana tunnetuksi tullut muusikko on yksi Suomen menestyneimmistä ja rakastetuimmista lauluntekijöistä, jonka seitsemäs sooloalbumi “Keskellä kesää” julkaistiin tänään perjantaina. Putro tekee Rytmikorjaamolla yhteensä kolme keikkaa.
Elossa-klubin keikkojen liput tulevat myyntiin maanantaina 22.2. klo 9:00 Tiketissä jälleenmyyntipisteineen.
« Edelliset 5 Seuraavat 5 »