klubi-uutiset

29.10.2019

MOONSORROW VERISÄKEET ALIVE -JUHLAKIERTUE HELMIKUUSSA RYTMIKORJAAMOLLA

Pakanametalliyhtye Moonsorrow kiertää Suomea ensi talvena 15 vuotta täyttävän “Verisäkeet” -albuminsa tiimoilta. Seinäjoen Rytmikorjaamolta perjantaina 21. helmikuuta käynnistyvä Verisäkeet Alive 2020 -juhlakiertue kattaa Helsingin The Circus -klubin, Jyväskylän Lutakon sekä Tampereen Olympian. Kunkin illan erikoisvieraana nähdään Viron black metal -ylpeys Loits. Keikkojen liput tulevat myyntiin keskiviikkona 30. lokakuuta kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa.

Vuodesta 1995 saakka operoineen Moonsorrowin rumpali Marko Tarvonen avaa kiertueen taustoja: ”Bändin neljäs albumi oli käänteentekevä, jolla löytyi se kaikista omin juttu, mitä haluamme tehdä Moonsorrow-nimen alla. Se määrittää paljolti sitä, miltä me yhä tänä päivänäkin kuulostamme. Siksi sen kunniaksi on syytä soittaa muutama spesiaalikeikka, joita meiltä ei ennen ole tavattu kuulla. Halusimme mukaan myös uutta tulemista valmistelevan sukulaissielumme Suomenlahden toiselta puolen ja vanha ystävämme Loits avaa nämä pimeät iltamat.”

MOONSORROW VERISÄKEET ALIVE 2020
+ special guest Loits (EE)

Pe 21.2. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
La 22.2. Helsinki, The Circus
Pe 28.2. Jyväskylä, Lutakko
La 29.2. Tampere, Olympia

Liput myyntiin ke 30.10. klo 9


26.10.2019

TÄNÄÄN LAUANTAINA RYTMIKORJAAMOLLA THE 69EYES!

Tänään lauantaina 26.10. The 69 Eyes + The Blanko Rytmikorjaamolla!

Illan aikataulu:
Ovet klo 20:00
the BLANKO klo 21:15
The 69 Eyes klo 22:15

Rytmisbussi kulkee.

Jos lippu vielä uupuu, nappaa se ennakkoon (19,50€/18€ Selmu ry jäsen) Tiketistä
Ovelta 20€.

Tervetuloa!


23.10.2019

SEINÄJOKI METAL FESTIVAL RYTMIKORJAAMOLLA TAMMIKUUSSA - LIPUT NYT MYYNNISSÄ!

Metalli raikaa Pohjanmaalla myös vuonna 2020!
Tammikuussa Seinäjoella jälleen Metal Festival!

Tammikuu tuo Pohjanmaalle jälleen raskaan sisäfestivaalin. Seinäjoki Metal Festival järjestetään Rytmikorjaamolla lauantaina 11. tammikuuta 2020.

Tapahtumassa paukuttavat saksalainen Lord of the Lost, ruotsalainen Machinae Supremacy sekä kotimaiset Insomnium, Fear of Domination, Vorna ja Chronoform.

Seinäjoki Metal Festivalin tyylikirjo on laaja mutta linjakas!

Lord of the Lostin vaihtoehtometallin, goottirockin ja industrialin saumaton yhteys, Machinae Supremacyn chiptune-soundeilla maustettu heavy, Insomniumin iän myötä eeppisemmäksi muuttuva death metal, Fear of Dominationin jykevä industrial-jytke ja Vornan Sateet palata saavat -albumilla uuteen potenssiin noussut pakanametalli maistuvat laajalle raskaan musiikin ystäväjoukolle.

Paikallista voimaa Seinäjoki Metal Festivaliin tuo kauhajokinen modernin metallin tykki Chronoform.

Seinäjoki Metal Festival
la 11.1.2020
Rytmikorjaamo, Seinäjoki
29,50/30 e (Tiketti)

Insomnium
Fear of Domination
Lord of the Lost (GER)
Machinae Supremacy (SWE)
Vorna
Chronoform


21.10.2019

ASA & POLARSOUL: PARAS RUNDI IKINÄ RYTMIKORJAAMOLLA TAMMIKUUSSA!

"Me rakennamme identiteettimme ja tulemme osaksi ympäröivää kulttuuria kielen kautta. Tätä todellisuutta me myös dokumentoimme kielellä. Kieli tarjoaa meille työkalut oman maailman rakentamiseen.

Sen Asa on tehnyt. Aliaksella Avain uransa aloittaneella Matti Salolla oli aina oma painovoimansa, joka ohjasi omalle polulle. Klassikoksi muodostunut debyytti Punainen tiili toi sosiaalista realismia ja poliittista paatosta Rähinän ulosantiin, mutta varsinainen läpimurto oman äänen - oman kielen ja oman maailman - löytymiseen oli Asa. Kieli on rytmiä ja rapinkin keskiössä on flow, rytminen karisma. Jo toinen Asan nimellä julkaistu levy Terveisiä kaaoksesta esitteli vuonna 2006 oman sisäisen rytminsä tahtiin toimivan sanataitelijan, joka etsi luovan yhteistyön kautta myös omaa soundiaan. Yksi versio omasta soundista löytyi vuonna 2008 ilmestyneellä levyllä Loppuasukas. Soundi ammensi eri kansanmusiikeista roisilla otteella ja toi Asalle sekä Emma- että Teosto-palkinnon.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Asa on julkaissut ja esittänyt musiikkia ahkerasti, psykedeliasta vahvasti ammentavasta ja tee-se-itse -henkisestä Foetida-sarjasta perinteisemmällä hiphop-estetiikalla operoiviin levyihin, kuten Love ja Jou jou, sekä dj-vetoisista keikoista Asa & Band -kokoonpanon konsertteihin. Kun on vuosi 2019, Asa on taiteilijana itsenäinen - sekä esteettisesti että oman levy-yhtiön ansiosta. On monta suuntaa johon lähteä, monta kotia jonne palata, monta ajatusta jota jahdata, sanoilla ja rytmeillä, soundeilla ja näyillä. On monta maailmaa joita rakentaa. ASAn viimeisemmät julkaisut ovat albumit "Rakkauslauluja miehille" (Roihis Musica, 11/2018) ja "Uni näkee unta meistä" (Roihis Musica, 02/2019)."

ASA & POLARSOUL: PARAS RUNDI IKINÄ Rytmikorjaamolla perjantaina 17.1.2020.

Liput ennakkoon Tiketistä.


18.10.2019

TÄNÄÄN PERJANTAINA 22-PISTEPIRKKO RYTMIKORJAAMOLLA

Tänään perjantaina 18.10. Rytmikorjaamolle saapuu Suomen autotallirockin kummisedäksikin kutsuttu 22-Pistepirkko. Illan avaa Motelli Skronkle.

ovet 20:00
Motelli Skronkle 21:00
22-Pistepirkko 22:15

Jos liput vielä uupuu, nappaa ne ennakkoon (22€/23,50€) Tiketistä. Liput ovelta 25€.

Rytmisbussi ei kulje.

Tervetuloa!



« Edelliset 5   Seuraavat 5 »