KEVÄÄN KEIKKAKALENTERI JATKAA TÄYDENTYMISTÄÄN!
Kevään keikkakalenteriin tipahtelee koko ajan uusia, kovia iltoja!
Helmikuun 10. Seinäjoen Rytmikorjaamolta käynnistyy huikea Gösta in Memoriam -kiertue, jossa Leavings-Orkesteri soittaa Leevi and the Leavingsin rakastetuimpia kappaleita vaihtuvien solistien tulkitsemina. Rytmiksellä soliteina ovat Jouni Hynynen, Siiri Nordin sekä Jarkko Martikainen.
LIput ennakkooon Gösta in Memoriam
Von Hertzen Brothers jatkaa uuden War Is Over -albumin kiertuetta keväällä Suomessa ja saapuu myös Rytmikorjaamolle 16.3. Bändin levynjulkaisukiertue on tähän mennessä kattanut 12 keikkaa Englannissa ja marras-joulukuulle ulottuvan Suomen-kiertueen.
Liput ennakkoon Von Herzen Brothers
Ihana, toivottu Suvi Teräsniska nähdään Rytmikorjaamolla 23.3. Teräsniskan tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Hento kuiskaus”, ”Jos menet pois” sekä ”Täydellinen elämä”. Hän on julkaissut kaikkiaan kahdeksan albumia, joista kaksi on joulualbumeja.
Liput ennakkoon Suvi Teräsniska
Katso koko tähän mennessä julkistettu ohjelmisto täältä.
9.12.2017
TÄNÄÄN LAUANTAINA KLUBILLA JUHLITAAN 40 V. POPEDAA! - ILTA ON LOPPUUNMYYTY!
Tänään lauantaina 9.12. Rytmikorjaamolle saapuu Popeda, suomirockin kivijalka. Yhtye täyttää tänä vuonna 40v. ja on orkesteri mitä parhaassa iässä!
Illan aikataulu:
Ovet klo 20
Showtime klo 22.15
Rytmisbussi kulkee.
Tervetuloa!
8.12.2017
TÄNÄÄN PERJANTAINA KLUBILLA MIKAEL GABRIEL & ISAC ELLIOT!
Tänään perjantaina 8.12. Klubin lavan valtaa kaksi suosikkiartistia: Mikael Gabriel ja Isac Elliot!
Illan aikataulu:
Ovet klo 17:30
Showtime klo 19:00
Ilta on ikärajaton.
Liput ennakkoon (37€) Tiketistä. Lippuja saa myös ovelta (37€).
Tervetuloa!
7.12.2017
SELMULEKA SUOKU SIRENILLE
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry myönsi vuoden 2017 Selmuleka kulttuuripalkinnon mm. Rytmi-Instituutin toiminnanjohtajana pitkään toimineelle kulttuuripersoona Suoku Sirenille.
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry:n perinteisissä pikkujouluissa myönnettiin keskiviikkona 6.12.2017 jokavuotinen kulttuuripalkinto Selmuleka. Vuonna 2017 elävän musiikin eteen tehdystä työstä annettiin tunnustus Suoku Sirenille. Suoku Siren on mm. toiminut Rytmi-Instituutin pitkäaikaisena toiminnanjohtajana, ollut mukana luomassa ja ideoimassa lukemattomia hankkeita, projekteja ja toimintoja elävän musiikin kentälle (esim. Louhimo, Massa-hanke, Elmufest, Ääniaallot-näyttely jne.), luonut toiminnallaan työllisyyttä kulttuurialalle, mahdollistanut soittoharrastuksen ylläpitämistä aina aloittajista pidemmälle ehtineisiin sekä ollut omalla panoksellaan turvaamassa soitinopetustoiminnan ja bändiohjauksen jatkuvuutta ja kehitystä alueellamme.
Selmuleka jaettiin nyt 22. kerran ja se on aiemmin myönnetty mm. Juha Koivistolle, lasten ja nuorten rytmimusiikkiverkosto Louhimolle, Seinäjoen alakulttuurimusiikin kehittämisorganisaatio Sakko ry:lle, Rytmi-Instituutin Promo 2000-hankkeelle, Harri Pihlajamäelle sekä Markun Musiikille.
Selmu ry:n syyskokouksessa 28.11.2017 yhdistykselle valittiin uusi hallitus ja nimettiin teemat yhdistyksen vuodelle 2018. Uuden hallituksen muodostavat Mika Mäntykoski, Antti Knuuttila, Satu Kokkoniemi, Markus Välimaa, Ville Orrenmaa, Veera Rinta-Porkkunen, Henna Pitkänen, Toni Lahtela, Anna Heinola ja Essi Baillie.
Yhdistys nimesi vuoden 2018 kärkihankkeikseen toimintansa kruununjalokiven Rytmikorjaamon jalostamisen sekä kaupunkikulttuurin kehittämisen omalta osaltaan. Lisäksi yhdistyksen tavoitteena on saada käynnistettyä jatkohanke onnistuneelle Preppaamo-hankkeelle vuoden 2018 aikana.
Lisätiedot:
Marko Kivelä
Selmu ry:n toiminnanjohtaja
0400 348 701
marko@selmu.fi
5.12.2017
OPEN CLUB DAY AVAA KLUBIEN OVET YMPÄRI EUROOPAN - MYÖS RYTMIKORJAAMO MUKANA!
Helmikuussa ensi kertaa järjestettävä Open Club Day avaa elävän musiikin klubien ovet ympäri Euroopan. Myös Suomesta saadaan mukaan muutama rohkea pioneeri, kun Nosturi (Helsinki) ja Rytmikorjaamo (Seinäjoki) raoattavat lavamoltoneitaan 3.2.2018.
Klubit halki mantereen ovat kehittäneet monenlaista ohjelmaa talokierroksista työpajoihin ja aarteen etsinnästä avoimiin sound checkeihin. Tapahtuma on ilmainen ja tarkoitettu kaikille asiasta vähääkään kiinnostuneille. Konsertit ja musiikkitapahtumat ovat merkittävä osa eurooppalaista kulttuurielämää. Open Club Day’n tarkoituksena on esitellä klubeilla tehtävää työtä, rikkoa vääriä mielikuvia, joita klubeihin saatetaan liittää sekä tuoda esille elävän musiikin klubien kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista merkitystä. Konsertit ja keikat eivät synny itsestään ja ennakkoon tehtävä tuotantotyö jää usein pimentoon suljettujen ovien taakse. Tapahtumapäivä tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden kurkistaa rock-klubien arkeen ja sieltä löytyvään monialaiseen ammattitaitoon.
Open Club Day pyrkii laajentumaan Suomessa tulevaisuudessa ja mukaan toivotaan klubeja ympäri maan. Open Club Day’tä koordinoi Euroopan livemusiikin tapahtumajärjestäjien katto-organisaatio Live DMA. LiveFIN ry on aloittanut neuvottelut Live DMA:n jäsenyydestä. Suomi on näin ottamassa askelta osaksi euroopanlaajuista vaikuttajatahoa ja liittymässä populaarimusiikin tapahtumajärjestäjien kansainväliseen verkostoon.
LiveFIN ry on perusteilla oleva yhdistys, joka toimii Suomen elävän musiikin tapahtumajärjestäjien hyväksi. LiveFIN ry muistuttaa ohessa myös Valtakunnallisesta Keikkapäivästä, joka kutsuu elävän musiikin äärelle jälleen 14.2.2018. Luvassa on ilmaisia keikkoja halki Suomen. Lisää Keikkapäivätiedostusta luvassa piakkoin.
OPEN CLUB DAY
• Lauantai 3.2.2018
• Avaa ovet klubeille halki Euroopan
• Suomesta mukana Nosturi (Helsinki) ja Rytmikorjaamo (Seinäjoki)
• Klubit järjestävät erilaista ohjelmaa, kuten talokierroksia, työpajoja, avoimia sound checkejä ja esimerkiksi aarteenetsintää.
• llmainen tapahtuma kaikenikäisille.
Open Club Day:
http://www.openclubday.com/
https://www.facebook.com/openclubday/
https://www.instagram.com/open.club.day/
LiveFIN ry
https://www.facebook.com/LiveFINry/
https://www.instagram.com/livefinry/
« Edelliset 5 Seuraavat 5 »