PYHIMYS SAAPUU RYTMIKORJAAMOLLE MAALISKUUSSA
PYHIMYS UUDEN LEVYN MYÖTÄ KATTAVALLE KLUBIKIERTUEELLE!
Kiertue saapuu Rytmikorjaamolle 9.3.2018 - liput tulevat myyntiin pe 1.12.
Pyhimys julkaisee alkuvuodesta 2018 uuden levynsä ”Tapa Poika” ja suuntaa levyn myötä kattavalle Suomen kiertueelle. Kiertue käynnistyy maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna ja käsittää 14 keikkaa ympäri Suomea, huipentuen toukokuussa Helsingin Tavastialle.
Artisti tarjoili esimakua keväästä jo marraskuussa, levyn ennakkokeikalla, Helsingin Valkoisessa Salissa. Alle minuutissa loppuunmyyty keikka oli poikkeuksellisen tunnelmallinen katsaus artistin sisimpään ja musiikilliseen maailmankuvaan. Esiintyminen keräsikin vuolaasti kiitosta sekä kriitikoilta että yleisöltä.
”Tapa Poika” tulee olemaan ensi vuoden puhutuimpia rap-julkaisuja ja livenä Pyhimyksen musiikki vie mukanaan. Kevään keikoilla yleisö pääsee keskittymään musiikkiin, mutta myös tanssimaan ja tunnelmoimaan musiikin mukana.
Kiertueella Pyhimyksen lämppärinä nähdään nuori F. Rohkeasti tv-esiintymisellä ja Azelia Banksin lämmittelijänä live-uransa avanneen F:n musiikissa yhdistyy rap, laulu sekä elektronisesta musiikista vaikutteita ottava tuotanto, joka lupaa keikoillaan rikkoa rajoja ja venyttää julkisen naiskuvan kapeaa marginaalia.
Pyhimys @ Rytmikorjaamo 9.3.2018
w/ special guest F (F virallinen)
Lipun hinta: ennakkoon Tiketistä 22,00 € (sis. palvelumaksut) / 20,00€ (Selmun jäsenet) / ovelta 24,00 € jos jäljellä. Liput tulevat myyntiin perjantaina 1.12.
25.11.2017
TÄNÄÄN LAUANTAINA LAUTEILLA VIIKATE, ELÄKELÄISET SEKÄ THE EMPIRE STRIKES!
Tänään lauantaina 25.11. Rytmikorjaamon lavalla nähdään komea kattaus kun lavalle nousee kolme kovaa tekijää: Viikate, Eläkeläiset sekä The Empire Strikes!
Illan aikataulu:
21:15 Eläkeläiset
22:30 The Empire Strikes
23:15 Viikate
Viikatteen keikan jälkeen HEVIKARAOKE!
Baari auki aina 02:30 saakka!
Liput ennakkoon Tiketistä alk. 18,50 €, Selmun jäsen alk. 16,50 €
Liput ovelta 20 €, jos jäljellä.
Rytmisbussi kulkee, lisätiedot täältä.
Tervetuloa!
24.11.2017
TÄNÄÄN PERJANTAINA KLUBILLA VESALA! ILTA ON LOPPUUNMYYTY
Tänään perjantaina 24.11. Klubille saapuu odotettu, toivottu Vesala. Ilta on jo ennakosta loppuunmyyty, joten ovella ei ole enää lipunmyyntiä.
Illan aikataulu:
Ovet klo 20
Vesala klo 22.15
Ilta jatkuu discoilulla DJ Tri. Rumpusen tahdissa.
Rytmisbussi kulkee, katso lisätiedot.
Paikan päälle kannattaa saapua ajoissa.
Tervetuloa!
24.11.2017
STEVE 'N' SEAGULLS RYTMIKSELLE HUHTIKUUSSA!
Steve 'n' Seagulls saapuu Rytmikorjaamolle 20.4.2018. Yhtye pistää taajaman kuin taajaman paaliralliksi. Viisihenkinen orkesteri on työstänyt uusimmista sekä rakkaimmista listahiteistä versiot, joissa mandoliini helkkää, hanuri soi ja coltti käryää.
Steve´n´Seagulls @ Rytmikorjaamo 20.4.2018
19€ / 18€ ennakosta (sis palvelumaksut, halvempi hinta Selmun jäsenille), ovelta 20€
K18
Kapasiteetti 1100
Illan aikataulu:
Ovet klo 20
Showtime klo 22:15
Liput myynnissä nyt Tiketissä jälleenmyyntipisteineen.
21.11.2017
MARKO HAAVISTO & POUTAHAUKAT RYTMIKORJAAMOLLE HELMIKUUSSA!
Marko Haavisto & Poutahaukat saapuu Rytmikorjaamolle 9.2.2018.
Marko Haavisto & Poutahaukat perustettiin vuonna 1997. Yhtye tuli suurelle yleisölle tutuksi vuonna 2002 esittäessään Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa Pelastusarmeijan orkesteria. He soittivat elokuvassa ensimmäisen hittikappaleensa, Paha vaanii.
Yhdeksäs Marko Haavisto & Poutahaukat -albumi Outolintu julkaistiin keväällä 2015. Uusi single Maria julkaistiin marraskuussa 2017.
Illan liput ovat nyt myynnissä! Liput ennakkoon Tiketistä 14,50€ (sis palvelumaksut), ovelta 15€
« Edelliset 5 Seuraavat 5 »