ANSSI KELA RYTMIKORJAAMOLLE KEVÄÄLLÄ!
Anssi Kela on uuden sukupolven lauluntekijä. Hänen ilmaisunsa ytimessä on se sama klassinen "mies ja kitara" - asenne kuin Neil Youngilla, Bruce Springsteenillä tai J. Karjalaisella. Laulut on rakennettu siten, että ne voidaan koska tahansa esittää akustisesti vaikka leirinuotiolla ja silti kaikki olennainen välittyy. Anssi Kela edustaa uutta 2000-luvun lauluntekijäsoundia, jossa hip-hop, electro ja drum & bass -vaikutteita yhdistetään akustiseen folk- ja country -perinteeseen.
Kovassa keikkakunnossa olevalle artistille kiivas keikkatahti on kuitenkin pikemminkin nautinto kuin rasite. Loppuunmyyty Tavastia oli vasta alkusoittoa ensivuodelle. Joulukuun 2016 alussa julkaistu tiedote Anssin ensi vuonna esitettävästä Isot Biisit- tv-sarjasta TV5:llä herättänee mielenkiintoa ympäri Suomen päästä todistamaan virtuoosin soitantoa livenä.
Anssin taito rakentaa show lukemalla yleisön reaktioita tuijottamatta biisilistaa on ainutlaatuinen viihdyttäjän talentti, jollaista ei muualta Suomesta löydy.
Anssi Kela konsertoi Rytmikorjaamolla 17.3.2017. Liput ovat nyt myynnissä.
Ennakkomyyntipaikat:
Tiketti: Tiketti.fi
Café Jakari (Rytmikorjaamo/Vaasantie 11, Seinäjoki) arkisin klo 9-15
Amarillo, Seinäjoki (Torikeskus)
Etelä-Pohjanmaan Matkailu, Seinäjoen Matkakeskus (Tiketin toimipaikka)
3.12.2016
LAUANTAI-ILTANA RYTMIKSELLE SAAPUU JOULUPIPARI 2 -KIERTUE , LOPPUILLASTA RAIKAA HEVIKARAOKE!
Klubin lavalle nousee tänään melkoinen joukko: Viikate, Kotiteollisuus sekä stand up -koomikot Niko Kivelä ja Zaani, kun Joulupipari 2 -kiertue saaapuu kaupunkiin. Yllätyksellinen ja taatusti viihdyttävä ilta tiedossa!
Loppuillasta vielä tarjolla Hevikaraoke, joten "stage is yours"!
Aikataulu:
Ovet klo 19.30
Showtime klo 20.30
(Huom! Show alkaa tasan sovittuna aikana. Olkaa ajoissa paikalla!)
Loppuillasta Hevikaraoke.
Tervetuloa!
2.12.2016
TÄNÄ ILTANA ANTTI TUISKU! KONSERTTI LOPPUUNMYYTY - ILTAA JATKAA DJ TONY!
Tänä iltana Rytmiksen lavalle nousee Antti Tuisku! Keikka on loppuunmyyty, mutta keikan jälkeen klo 24 alkaen on Klubillemme vapaa pääsy. Loppuillan mahtavasta juhlatunnelmasta pitää huolen DJ Tony Ysärihässäkällään.
Illan aikataulu:
Ovet 20:00
Showtime 22:15
Keikan jälkeen DJ Tonyn "Ysärihässäkkä"
Baari palvelee aina klo 02.30 asti. Myös Rytmis-bussi sahaa Rytmikorjaamon ja Karman väliä poikkeuksellisesti aina klo 03.00 saakka.
Todellinen juhlailta tulossa! Tervetuloa!
26.11.2016
TÄNÄÄN LAUANTAINA PAIN, TURMION KÄTILÖT, SUPREME HAVOC & EMBER FALLS
Kipua syksyyn!
Livenä ruotsalainen PAIN käy päälle nelihenkisenä, armottomana yhtyeenä, valmiina tarjoamaan syksyn 2016 rankimman konemetallikokemuksen. Illassa mukana myös Turmion Kätilöt sekä Supreme Havoc ja Ember Falls.
Illan aikataulu:
20:00 Ovet
20:30 Ember Falls (30min)
21:00 PAIN (60min)
22:00 Supreme Havoc (30min)
22:30 Turmion Kätilöt (60min)
Tervetuloa!
25.11.2016
KLUBILLA TÄNÄÄN PERJANTAINA YKSITYISTILAISUUS
Rytmikorjaamon Klubilla on perjantaina 25.11. yksityistilaisuus.
Tervetuloa jälleen lauantaina, joilloin lavalle nousevat PAIN (Swe), Turmion Kätilöt sekä Supreme Havoc & Ember Falls.
« Edelliset 5 Seuraavat 5 »